Johnny Taylorilla on suuri ongelma: hän rakastaa hukuttaa hyvännäköisiä naisia.
Indie-slasher-elokuva Death Pool ilmestyy vuokrapalveluihin ja DVD-tallenteena 20. kesäkuuta.
Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Jared Cohn, joka muistetaan...
Kuten olemme aiemmin kertoneet, Saw 8 -elokuva on työn alla.
Kauhuleffa on parhaillaan jälkituotannossa ja valkokankaille se saapuu 27. lokakuuta 2017.
Bloody Disgusting kertoo, että työnimi Saw: Legacy...
Tommy Wirkolan ohjaama Seven Sisters sijoittuu dystooppiseen tulevaisuuteen, jossa perheellä on oikeus vain yhteen lapseen.
Seitsemän identtistä sisarusta omaksuvatkin vain yhden ihmisen osan - jokaiselle on...
Pahan jäljillä -sarjaakin luotsannut Gary Love tarjoaa seuraavaksi kauhutrillerin The Dark Mile.
Lontoolainen pariskunta, Louise ja Clare, matkustavat Skotlannin Ylämaille, mutta reissusta ei tule ollenkaan niin leppoisa...
On kulunut tasan kymmenen vuotta kun kehuttu ranskalainen kauhuelokuva À l'intérieur sai ensi-iltansa.
Yhdysvaltalainen uusioversio esiteltiin jo viime vuonna Sitgesin elokuvajuhlilla, mutta se oli esillä...
Paljon mielenkiintoa ennakkoon herättänyt kauhuleffa, It Comes at Night, nähdään valkokankailla myös Suomessa.
Trey Edward Shultsin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva saapuu Suomen elokuvateattereihin 30. kesäkuuta.
Isä tekee...
Suomen Netflix on lisännyt valikoimaansa tuhdin trillerin The Gift. Joel Edgertonin ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Jason Bateman, Rebecca Hall ja ohjaaja Edgerton itse.
Kaliforniaan vasta muuttanut mies törmää entiseen...
Chuck Russell ohjasi 1987 kauhuleffan Painajainen Elm Streetillä 3 – Unien soturit, joka oli mainio menestys.
Oli kuitenkin lähellä, että koko A Nightmare on Elm Street -leffasarja...
The Drifter sai ensi-iltansa Queens World Film Festivalilla jo 2015. Samana vuonna se nimettiin Atlanta Horror Film Festivalilla parhaimpien elokuvien joukkoon.
Sitten tapahtui jotain ja Craig...