Nicolas Pesce ohjaa uusiofilmatisoinnin kulttikauhuleffasta Grudge - Kauna.
Ensi-ilta kuitenkin viivästyy aiemmin ilmoitetusta kesästä 2019. Sen sijaan Universal Pictures tähtää nyt ajankohtaan 3. tammikuuta...
Kauhuelokuva The Prodigy saapuu Suomen elokuvateattereihin 1. maaliskuuta 2019.
Nicholas McCarthyn ohjaama elokuva kertoo lapsesta, joka näyttäisi olevan jonkinlaisen pahan yliluonnollisen voiman vallassa.
Leffaa tähdittävät Taylor...
Netflix on lisännyt valikoimaansa vuonna 2012 ilmestyneen kauhuelokuvan House at the End of the Street.
Muutto maaseudulle alkaa ahdistaa teini-ikäistä Elissaa entistä enemmän, kun hän...
Netflix julkaisee 21. joulukuuta yksinoikeudella post-apokalyptisen kauhuelokuvan Bird Box.
Susanne Bierin ohjaama elokuva perustuu Josh Malermanin samannimiseen romaaniin.
Salaperäinen voima hävittää maailman väestöä, ja vain yksi...
Guardians of the Galaxy -ympyröistä syrjään sysätty James Gunn on tuottanut supersankari-kauhuelokuvan Brightburn.
David Yaroveskyn ohjaama elokuva kertoo Maan ulkopuolelta saapuneesta lapsesta, josta tulee ihmiskunnan...
Netflix on lisännyt valikoimaansa neljä kauhuelokuvaa, joista kaksi suuria klassikoita ja kaksi tuoreempaa materiaalia.
Katso kaikki 38 elokuvalisäystä listalla täällä.
Ring (2002)
Neljä teini-ikäistä saa surmansa viikon...
Viime vuoden kauhuhitti Happy Death Day saa jatkoa.
Christopher Landonin ohjaama Happy Death Day 2U saapuu valkokankaille helmikuussa 2019.
Jessica Rothe ja Israel Broussard palaavat pääosiin....
Oletko ollut tyytyväinen kauhuvuoteen 2018?
Vielä on luvassa uusia julkaisuja, mutta otetaan pieni varaslähtö vuoden parhaimmistoon.
IGN teki listauksen pian kuluneen vuoden yhdeksästä parhaasta kauhujulkaisusta -...