Kylä oli pieni ja syrjäinen, lähes unohdettu maailmankartalta. Metsät ympäröivät sitä joka puolelta, ja vanhat tarinat kertoivat, että ne olivat suojelleet kylää vuosisatojen ajan. Mutta metsissä oli myös pimeitä salaisuuksia, ja niiden keskellä seisoi sauna, josta kaikki tiesivät, mutta josta kukaan ei puhunut.
Saunasta oli monta tarinaa. Jotkut kertoivat, että se oli ollut erakkoharjojen paikka, toiset väittivät sen olevan vanha pakanallinen temppeli. Se oli hylätty kauan sitten, mutta kukaan ei ollut uskaltanut purkaa sitä. Vanhat kyläläiset sanoivat, että sauna kostaisi, jos sen rauhaa häirittäisiin.
Nuori mies nimeltä Eero ei uskonut vanhoihin tarinoihin. Hän oli palannut kaupunkiopintojensa jälkeen kylään lomalle ja kuunnellut huvittuneena vanhojen miesten tarinoita. ”Kyllähän saunassa pitää käydä, mutta ei kai mikään vanha tönö voi olla sen kummempi kuin muutkaan”, hän naureskeli ystävilleen kylän baarissa.
Illan päätteeksi, pienen humalan rohkaisemana, Eero päätti lähteä katsomaan vanhaa saunaa. Hän oli kuullut, että polku sinne oli yhä löydettävissä, vaikka se olikin umpeenkasvanut. Ystävät eivät halunneet lähteä mukaan, vaan toivottivat hänelle onnea nauraen ja vannoen, että he eivät tulisi hakemaan häntä takaisin, jos hän eksyisi.
Yö oli pilvetön, ja kuutamo valaisi polun, jonka Eero löysi yllättävän helposti. Polku mutkitteli syvälle metsään, ja pian sen ympärillä kohosivat tiheät kuuset, jotka peittivät taivaan. Tunnelma muuttui raskaammaksi, ja metsä oli täysin hiljainen. Ei edes tuulen vire liikuttanut puita.
Kun sauna tuli näkyviin, Eero pysähtyi. Se näytti vanhalta ja rapistuneelta, mutta samalla siinä oli jotain epätavallisen kutsuvaa. Rakennus ei näyttänyt siltä, että se olisi voinut kestää vuosikymmeniä autiona – sen seinät olivat tummuneet, mutta eivät sortuneet. Ovi oli hieman raollaan, aivan kuin joku olisi odottanut häntä.
Eero astui sisään. Ilma oli raskas ja ummehtunut, ja lattialankut natisivat hänen askeltensa alla. Kiuas seisoi nurkassa, mustuneena ja jykevänä, ja lauteet näyttivät yllättävän hyväkuntoisilta. Hän nosti taskulampun valokeilan ylös ja huomasi hyllyn, jossa oli riveissä vanhoja, hauraita vastoja. Jokaisessa vastassa oli punainen nauha, joka oli haalistunut lähes näkymättömäksi.
Hän tunsi vilunväristyksen, vaikka saunassa ei ollut kylmä. Hän yritti vakuuttaa itselleen, että kyse oli vain mielikuvituksesta. Eero astui syvemmälle saunaan ja kosketti kiuasta. Se oli lämmin, aivan kuin joku olisi juuri käyttänyt sitä. ”No niin, joku kyläläinen on vain pelotellut minua”, hän ajatteli. ”Tämähän on ihan tavallinen sauna.”
Mutta sitten hän huomasi lattialla jotain. Kasa tuhkaa. Sen keskellä oli jotain kiiltävää – vanha, ruostunut avain. Eero poimi avaimen ja tunsi, kuinka se oli yllättävän raskas kädessään. Hän kääntyi katsomaan ympärilleen, mutta saunan sisäpuoli näytti olevan tyhjä.
Kun hän aikoi lähteä, ovi paiskautui kiinni hänen edessään. Eero yritti avata sitä, mutta se ei liikkunut. Hän tunsi, kuinka lämpö alkoi nousta. Kiuas alkoi hohkaa hehkua, vaikka hän ei ollut sytyttänyt mitään. Höyry täytti huoneen, ja sen mukana tuli ääniä – kuiskauksia, jotka tuntuivat tulevan seinien sisältä.
– Sinä tulit tänne, ääni sanoi, matalana ja uhkaavana. – Sinä avasit oven.
Eero tunsi, kuinka kuumuus alkoi polttaa hänen ihoaan. Hän yritti huutaa, mutta ääni juuttui kurkkuun. Hänen ympärillään lauteet alkoivat liikkua, aivan kuin näkymättömät kädet olisivat vetäneet niitä irti. Vastat lattialla alkoivat leijua ilmassa, ja punaiset nauhat näyttivät tanssivan.
Yhtäkkiä hän näki hahmon. Se oli pitkä ja laiha, kasvot piilossa pimeässä. Sen silmät hohtivat punaisina, ja se astui hitaasti lähemmäs. Eero yritti paeta, mutta ovi pysyi tiukasti kiinni. Hahmo kallisti päätään ja puhui, mutta sen ääni ei kuulostanut ihmisen ääneltä.
– Sauna ei anna anteeksi. Etkä sinä pääse pois.
Eero tajusi liian myöhään, että tarinat olivat totta. Sauna ei ollut vain sauna – se oli portti johonkin, mitä hän ei pystynyt ymmärtämään. Hänen ympärillään höyry tiivistyi, ja kuumuus kävi sietämättömäksi. Hahmo astui aivan hänen eteensä, ja viimeinen asia, jonka Eero näki, oli sen virne – leveä, epäinhimillinen ja täynnä vihaa.
Aamulla saunan ovi oli jälleen kiinni, aivan kuin kukaan ei olisi astunut sinne. Polku metsässä näytti koskemattomalta, ja kyläläiset ajattelivat, että Eero oli vain lähtenyt takaisin kaupunkiin.
Mutta metsän hiljaisuus tuntui raskaammalta kuin ennen, ja öisin, kun tuuli puhalsi, se toi mukanaan kuiskauksia, jotka kuuluivat vain niille, jotka osasivat kuunnella. Ja jos joku olisi avannut saunan oven, he olisivat löytäneet lattialta uuden vastan – ja sen ympärillä punaisen nauhan, joka näytti yhä kostealta.
