Kuusi kauhutarinaa Las Vegasin kasinoista…

Viimeisimmät

Las Vegasiin liittyy paljon tarinoita ja kertomuksia. Sanotaan, että se mikä tapahtuu Vegasissa, jää Vegasiin. Vegasissa on tapahtunut paljon hurjia juhlia ja sattumuksia. Tiedetään mafiankin pitäneen valtaa Vegasissa.

Las Vegasin synty liittyy läheisesti järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja erityisesti mafiaan. Mafialla oli merkittävä rooli Vegasin alkuaikoina. On mahdollista, että ilman mafiaa Las Vegas ei olisi ollut kuin pieni kyläpahanen Nevadan aavikolla. Erityisesti mafioso Benjamin ”Bugsy” Siegel oli keskeinen mafiajohtaja Vegasin syntytarinassa. Hän oli aikansa merkittävä rikollisjohtaja ja hankki omistukseensa hotellin ja avasi sen vuonna 1946 Flamingo hotellina. Hän rahoitti tämän operaation rikollisella rahalla, ja Las Vegasilla on historiallisesti ollut suuri merkitys rahan pesussa. Pelaamisessa on käytetty paljon käteistä, mikä on mahdollistanut rikollisten käteisen pesemisen. ”Bugsy” Siegel murhattiin myöhemmin Los Angeleissa, ja hänen murhaajansa ei koskaan saatu kiinni. Mutta tarina kertoo, että ”Bugsy” Siegelin haamu vieläkin kiertää Las Vegasissa.

Tunnettu ja kuuluisa pianisti Liberace on yksi keskeinen osa Las Vegasin tarinaa. Las Vegas ja sen kasinot ovat toimineet isäntinä monille suurille tähdille sekä heidän uran alkutaipaleella että jo heidän saavutettuaan suuren suosion. Liberace oli tunnettu erinomaisten kosketinsoittotaitojen lisäksi räjähtävästä showsta, josta ei elementtejä ja väriä puuttunut. Liberacen haamun sanotaan kummittelevan yhä vieläkin Las Vegasissa ja hänen vanhassa kartanossaan. Erityisesti hänen kartanossaan välähtelevien valojen syynä voi olla Liberacen haamu.

Luxor kasinon uskotaan olevan Vegasin kummittelevin paikka. Hotellin ja kasinon tarinaan liittyy paljon tragediaa. Luxorin osalta kummittelun lähteenä uskotaan olevan useat rakentamisen aikana kuolleet rakennustyöntekijät. Näiden rakennustyöntekijöiden aaveiden sanotaan kummittelevan kasinolla vieläkin.

Myös jo yli 90 vuotta Vegasissa toiminut hotelli Apachen sanotaan kummittelevan. Mitä muuta voi odottaa kasinolta, joka on toiminut Las Vegasissa jo yli 90 vuotta.

Vegasin lähellä on tehty testejä atomipommeilla. Yhdysvaltojen armeija teki testejä ydinaseilla Nevadan koealueelle 1940-luvulta siihen saakka, kun testejä tehtiin. Nevadan koealue oli niin lähellä Las Vegasia, että ydinkokeet näkyivät Las Vegasissa asti. Las Vegasin menneisyydessä hotellivieraat saattoivat kerääntyä katsomaan todellisten atomipommien räjäytyksiä. Varsinkin yöaikaan tapahtuvat räjäytykset ja niiden muodostamat valtavat sienipilvet olivat mahtava näytös, joille eivät vedä vertaa edes parhaimmat lavashowt mitä Las Vegasin kasinoilla on nähty. Nykyään ydintestit tehdään tietokonesimulaationa, joten Las Vegasissa ei enää ole mahdollista nähdä ydinräjähdyksen kaltaisia spektaakkeleita.

Tietenkin Las Vegasin tarinaan kuuluvat kasinot. Moni casino on lopettanut toimintansa, mutta tunnetuimmat ikoniset kasinot ovat vakiinnuttaneet asemansa ihmisten mielissä. Las Vegas ja sen kasinot ovat varmasti monen kauhutarinan ja muunkin tarinan osa tulevaisuudessakin.

Uusin Las Vegasin kauhutarina liittyy ilmastonmuutoksen vuoksi kuivuvaan tekojärveen. Mead järven vedenpinta on alkanut laskea. Veden laskemisen myötä veden alta on alkanut paljastua mafian tai muiden rikollisten jäljiltä järveen upotettuja ruumiita.

Samankaltaiset artikkelit