Kirottu-spinoff Nunna saapuu tänään Suomen elokuvateattereihin

Viimeisimmät

Odotettu The ConjuringKirottu -leffojen spinoff Nunna (The Nun) saapuu Suomen elokuvateattereihin tänään.

Ennätyksiä rikkoneet kauhuhitit Kirottu ja Kirottu 2 ohjannut James Wan tutkii jälleen yhtä pimeää kolkkaa Kirottu-universumissa. Elokuvan on ohjannut Corin Hardy (The Hallow) ja tuottanut Wan sekä Peter Safran, joka on toiminut tuottajana kaikissa Kirottu-sarjan elokuvissa.

Kun nuori nunna riistää henkensä romanialaisessa luostarissa Vatikaani lähettää menneisyytensä kalvaman papin sekä viimeisen valansa kynnyksellä olevan noviisin tutkimaan tapausta. Yhdessä he paljastavat luostarin pirullisen salaisuuden. Elävien ja kirottujen kohtaaminen muuttaa luostarin hirvittäväksi taistelukentäksi, ja pappi sekä noviisi joutuvat asettamaan elämänsä, uskonsa ja sielunsa vaaraan kohdatessaan pahantahtoisen voiman saman riivatun nunnan hahmossa, joka pelotteli katsojia ensimmäisen kerran Kirottu 2 -elokuvassa.

Elokuvaa tähdittävät Demian Bichir, Taissa Farmiga, Bonnie Aarons ja Jonas Bloquet (kuvat nimiä klikkaamalla).

Katso Nunna-traileri alla:

Samankaltaiset artikkelit