Kauhuelokuvat

Nyt Netflixissä: Kirottu 2

Netflix-suoratoistopalvelu on lisännyt valikoimaan huippusuositun kauhuelokuvan Kirottu 2 (The Conjuring 2). The Conjuring 2 on kaikkien aikojen toiseksi menestynein kauhuelokuva lipputuloissa mitattuna. Edellä on vain 70-luvun ensimmäinen Manaaja-elokuva. Lontoossa...

Annabelle-ohjaajan uusi kauhuelokuva myös Suomen leffateattereihin

Odotettu kauhuelokuva, Wish Upon, tuodaan myös Suomen valkokankaille kesällä. Yhdysvalloissa Annabelle-ohjaajan John Leonettin elokuva saapuu leffateattereihin 14. heinäkuuta. Suomen julkaisupäivää ei ole vielä vahvistettu. Teinityttö löytää maagisia voimia sisältävän...

Tässä yksi kesän lupaavimmista kauhuelokuvista – katso traileri

Strand Releasing on hankkinut Pohjois-Amerikan oikeudet Amat Escalanten kauhuelokuvaan The Untamed. Meksikolainen elokuva saapuu valkokankaille loppukesästä. Aiemmin se on jo nähty mm. Toronton elokuvajuhlilla. Ongelmista kärsivä aviopari kohtaa...

Stephen King vastasi klovneille, joiden mukaan It tekee pahaa bisnekselle

It eli suomalaisittain Se on tulossa valkokankailla 8. syyskuuta 2017. Stephen Kingin romaaniin perustuvassa elokuvassa ruotsalaisen Bill Skarsgårdin esittämä Pennywise-klovni herättää kauhua Derryn kaupungissa. Klovnitöillä elantonsa hankkivat eivät ole...

Tulossa verisin Chucky-elokuva koskaan

Child's Play -elokuvasarja on saamassa uuden Chucky-elokuvan. Cult of Chucky -leffan tuotanto alkoi Kanadassa tammikuussa. Elokuvan ohjaa ja käsikirjoittaa Chuckyn luoja Don Mancini. Mancini hehkuttaa jo ylisanoin...

Netflix lisäsi 15 mielenkiintoista elokuvaa – mm. useita Underworld-leffoja

Netflix on lisännyt huhtikuussa tukun kauhu / trilleri -genren elokuvia - mukana mm. useita Underworld-elokuvia! Alla valikoitu lista uutuuksista: Area 51 (USA 2015, kauhu / scifi) Evil Dead –...

Unforgettable-trilleristä traileri – Katherine Heigl, Rosario Dawson…

Denise Di Novin ohjaama trilleri Unforgettable ilmestyy 21. huhtikuuta. Elokuvaa tähdittävät mm. Katherine Heigl, Rosario Dawson ja Geoff Stults. Heighl esittää Tessa Connoveria, jonka mustasukkaisuus tekee Davidin uuden Julia-kihlatun elämästä...

Annabelle: Creation – menestyksekkään kauhuleffan jatko-osan traileri ilmestyi

The Conjuring -kauhuelokuvien maailma jatkuu Annabelle-spinoffin jatko-osalla. Useita vuosia pienen tyttärensä traagisen kuoleman jälkeen nukketaiteilija ja hänen vaimonsa majoittavat kotiinsa nunnan ja joukon tyttöjä suljetusta orpokodista....

Saw-kauhuleffojen tähden nettipäivitys herättää kysymyksiä

Saw-leffasarjan fanit ovat innostuneet näyttelijä Tobin Bellin Twitter-päivityksestä. John Krameria eli Jigsawia esittävä Bell nimittäin vihjailee, että seuraavaan Saw-elokuvaan saattaisi liittyä jollain tavalla huvipuisto! Saw: Legacy ilmestyy...

Latest articles