Tampereen kummistustarinat saivat oman kirjansa – Aaveiden Tampere ilmestyi

Haamu Kustannus on julkaissut kummitustarinoita Tammerkosken rannoilta kirjassa Aaveiden Tampere, jonka ovat kirjoittaneet Rimma Erkko ja Artemis Kelosaari.

Tampere kasvoi väkevän kosken varteen, punatiilisten tehdasrakennusten ympärille. Tänä päivänä maamme korkeimmat rakennukset ulottuvat siellä tehtaanpiippujakin korkeammalle. Mutta niiden varjoissa elävät toisenlaiset tarinat.

Vuoden 1918 sisällissota on kummitellut Tampereella meidän päiviimme asti – myös kirjaimellisesti, aavetarinoiden muodossa. Sodan ratkaisevissa taisteluissa kaatuneiden haamuja on nähty niin Tullikamarilla, Tampereen Teatterissa, Pyynikin alueella kuin Kalevankankaallakin.

Klassisia herraskartanoiden kummituksiakaan ei tarvitse kaukaa etsiä: Milavidan palatsilla, Ahlmanin opistolla sekä Hatanpään ja Haiharan kartanoilla on kaikilla omansa. Kirjan tarinoiden myötä vierailemme myös Finlaysonin tehdasmiljöössä, Amurin työläismuseokorttelissa ja Pispalan puutalokaupunginosassa, joissa kaikissa on nähty värikkäitä ihmiskohtaloita, elämiä ja kuolemia.

Kokeile BookBeat-äänikirjapalvelua 2 viikkoa maksutta – rekisteröidy (*sponsoroitu linkki*) täällä.

Katso kirjatraileri alla:

Arvioi tarina jotta tiedämme minkälaisista tarinoista pidätte

Arvosana

Arvio (0)

This article doesn't have any reviews yet.

Samankaltaiset artikkelit