Kauhukirjat: C. J. Tudor – Paluu pimeästä – ”kaivoskaupungin pinnan alla kyteviä salaisuuksia Stephen Kingin tyyliin”

Stephen Kingiin verrattu ja erityisesti Liitu-ukko-romaanista tunnettu C. J. Tudor julkaisi viime vuonna romaaninsa The Taking of Annie Thorne.

Romaani ilmestyi syyskuussa 2019 Laura Beckin suomentamana nimellä Paluu pimeästä. Äänikirjan on lukenut Aku Laitinen.

Paluu pimeästä on selkäpiitä karmiva kuvaus englantilaisen kaivoskaupungin pinnan alla kytevistä salaisuuksista Stephen Kingin tyyliin.

Pohjoisenglantilaista kaivoskylää järisyttää tragedia. Lapsensa tappanut äiti jättää jälkeensä vain verellä kirjoitetun viestin.

Uutinen surmatyöstä ajaa opettaja Joe Thornen palaamaan tuohon lapsuutensa kylään ja vuosikymmenten takaisiin muistoihin – siihen, kuinka hänen pikkusiskonsa Annie katosi. Ja kuinka takaisin tuli joku, joka ei ollut Annie.

Mitä tapahtui niiden tuntien aikana, kun Annie oli kadoksissa? Mitä kylän pinnan alla kytee – ja miksi hautausmaalta puuttuvat lasten haudat?

Näistä palveluista voit sekä kuunnella että lukea e-kirjan! Tuet Kauhumediaa liittymällä kauttamme 🙂

*alla sponsoroituja linkkejä – osa linkeistä suoraan käsiteltyyn kirjaan*

BookBeat (kokeile maksutta 2 viikkoa) – Klikkaa tästä

Storytel (kokeile maksutta 2 viikkoa) – Klikkaa tästä

Nextory (kokeile maksutta 2 viikkoa) – Klikkaa tästä

Arvioi tarina jotta tiedämme minkälaisista tarinoista pidätte

Arvosana

Arvio (0)

This article doesn't have any reviews yet.

Samankaltaiset artikkelit