Jokaisen kylän lähellähän on paikka johon asukkaat eivät halua mennä, meillä se on niin sanottu kauhujen kylä. Hylätty kylä josta kukaan ei selviä paitsi minä ja ystäväni.
Kaikki alkoi eräänä perjantaina koulun jälkeen, kun ystäväni Daniel sai idean että menisimme viikonloppuna tutkimaan kauhujen kylää ja totta kai olimme mukana ideassa. Perjantai iltapäivä saapui ja päätimme jo silloin mennä tutkimaan tuota kylää mikä oli virhe sillä oli pahamaineinen Perjantai 13. Kello oli 18.10, kun minä, Daniel, Ella, Elias ja Petri lähdimme meiltä kohti kylää. Kylä on ympäröity aidalla, porteilla sekä lukoilla, mutta tämä ei meitä estänyt sillä kiipesimme yksinkertaisesti aidan yli. Jos mietit miksi menimme sinne syy on yksinkertainen, meitä kiehtoi tarinat kadonneista ihmisistä ja salaperäisestä murhaajasta jonka kerrottiin elävän eräässä talossa. Kiivettyämme aidan yli aloimme keskustelemaan ensimmäisestä tutkimuskohteesta.
”Aloitetaan murhaajan talosta”, Petri ehdotti.
”Eikä aloiteta haluan nähdä tätä kylää ennekuin kuolen”, vastasi Ella leikkisästi.
”Kuollaan me joka tapauksessa”, tuumasin vitsin jatkeeksi.
”Älä viitsi Janne!”, huudahti Elias, joka on meistä varovaisin.
”Mitä jos alotettais tuosta hotellista?” kysyi Daniel osoittaen ränsistynyttä hotellirakennusta.
Joten yhdissä tuumin lähdimme hotellia kohti. Hotelli oli nähnyt paljon elämänsä aikana ja on yhä edelleen pystyssä, mikä on ihme kun katsoi hotellia. Hotelli oli ränsistynyt, tunkkainen ja hieman sammaloitunut sieltä täältä, joka ihmetytti meitä kovasti vaikka hotelli olikin tosi vanha.
”Ottihan joku puhelimen?”, kysyi Elias.
”Kyllä, mutta siitä ei ole apua koska täällä ei ole kenttää”, totesin hieman turhautuneesti.
”Loistavaa!”, huudahti Elias hieman pelokkaasti.
”Mennään nyt vaan”, Ella sanoi yllättävän tyynesti.
Avasimme oven ja ensimmäisenä vastassa oli vastaanottotiski ja erittäin tunkkainen ilma. Hotelli oli sisältä vielä rujompi kuin ulkoa. Karmivan siitä teki seinien taulut, yhä tikittävä kello, sadan huoneen vanhat rautaiset avaimet ja kyltti ”Tervetuloa Hotelli Korpeen”.
”No nyt ollaan korvessa”, naurahti Daniel.
”Turpa kiinni ja mennään tutkimaan huoneet”, Petri sanoi.
Yllätyimme siitä, että huoneisen ovet olivat auki. Ensimmäiseen huoneeseen astuessamme näky ei ollut kummoinen tunkkainen huone parilla ikkunalla ja yhdellä vessalla. Sama näky odotti joka huoneessa, mikä oli suuri pettymys. Palattuamme vastaanottotiskihuoneeseen kauhun hetket alkoivat.
”Mistä tuo veri ilmestyi?”, kysyi Ella pelästyneenä
”Ei mitään hajua”, Vastasimme poikien kanssa yhtä aikaa.
”Minä voin kertoa”, vastasi jokin ääni.
Olimme poistumassa hotellista, mutta ovi oli lukossa.
Jatkuu seuraavassa tarinassa.
– Kirjoittanut Juho
