Dystooppiseen tulevaisuuteen sijoittuva scifi-sarja The 100 - Eloonjääneet starttaa neljännen tuotantokautensa 1. helmikuuta.
Kass Morganin kirjoihin löyhästi perustuvan sarjan uusi tuotantokausi kattaa 13 jaksoa.
Sarjan tapahtumat sijoittuvat...
Bates Motel aloittaa viimeisen tuotantokautensa Yhdysvalloissa 20. helmikuuta.
Viidennellä tuotantokaudella edetään jo Psycho-elokuvan aikaisiin tapahtumiin.
Nyt uusista jaksoista saadaan esimakua Rosemary Clooneyn 50-luvun hitin Come On-A My House...
90-luvun kulttisarja Twin Peaks tekee Yhdysvalloissa paluun 21. toukokuuta Showtime-kanavalla.
Toistaiseksi ei ole julkistettu, mikä kanava tai suoratoistopalvelu tulee esittämään sarjan uutta tuotantokautta Suomessa.
Alkuperäisen sarjan luoja David Lynch...
Kerroimme viikonloppuna Netflixin uudesta ihmissyöjäkomediasta, joka starttaa 3. helmikuuta.
Santa Clarita Diet -sarjassa Timothy Olyphant ja Drew Barrymore esittävät asunnonvälittäjinä toimivaa avioparia, jonka on pidettävä intohimonsa kurissa.
Netflixin...
The CW -kanava on Deadlinen mukaan vahvistanut lukuisan joukon tv-sarjoja, joille se tuottaa jatkoa.
Listalla on mukana myös Supernatural, josta on nyt vahvistettu 13. tuotantokausi.
Supernaturalin...
DC-sarjakuviin perustuva Constantine loppui NBC-kanavalla lyhyeen. John Constantine taisteli yliluonnollisia voimia vastaan vain yhden tuotantokauden verran.
Deadlinen mukaan Constantinen ystäville on kuitenkin nyt hyviä uutisia!
Matt Ryan...
Netflix aloittaa helmikuussa uuden alkuperäissarjansa Santa Clarita Diet, joka on ihan muuta kuin nimestä saattaisi päätellä.
Timothy Olyphant ja Drew Barrymore esittävät asunnonvälittäjinä toimivaa avioparia, jonka on pidettävä...
Varietyn mukaan The CW työstää uutta versiota fantasiasarjasta Charmed - Siskoni on noita.
Projektissa on mukana Jane the Virgin -sarjan tuottaja Jennie Urman.
Alkuperäissarja kertoi Alyssa Milanon, Holly Marie Combsin ja Rose...
Aiemmin julkistettiin, että Bates Motel -sarjan viides tuotantokausi jää sen viimeiseksi.
TV Linen mukaan tuotantokausi käynnistyy jo odotettua aiemmin: Yhdysvalloissa 20. helmikuuta.
Suomessa sarjaa on voinut seurata...