Osa 1
Elämässäni on ollut lukemattomia outoja sattumuksia, mutta tämä kokemus on ylivoimaisesti oudoin ja pelottavin. Se alkoi muutama viikko sitten, kun muutin opiskelujen takia kaupunkiin, jossa en tuntenut ketään. Etsin edullisia huonekaluja ja kodin tarvikkeita paikallisilta kirpputoreilta ja piipahdin samalla erääseen autotallimyyntiin kaupungin laidalla. Myyjä oli vanha mies, jonka olemus oli kummallinen – aivan kuin hän olisi piilotellut jotain.
Selailin tavaroita ja löysin lopulta kuluneen N64-pelikonsolin sekä kasan vanhoja pelejä. Nostalgia valtasi minut, sillä olin kasvanut pelaamalla Nintendon klassikoita. Mukana oli myös pelikassu, johon oli kirjoitettu kuulakärkikynällä “Majora’s Mask”. Se ei ollut alkuperäisessä kotelossaan, ja kasetin etiketti oli revitty irti. Vanha mies hymyili oudosti, kun kysyin siitä. Hän sanoi: ”Se kuului aiemmin pojalleni, mutta hän ei tarvitse sitä enää.” Outo lause, mutta ajattelin vain hänen tarkoittaneen, että poika oli kasvanut pelien ohi.
Maksoin kassusta ja lähdin. En kiinnittänyt enää vanhukseen huomiota, mutta kun käynnistin pelin kotona, asiat alkoivat muuttua… epänormaaleiksi.
Osa 2
Kun laitoin ”Majora’s Mask” -pelin konsoliin ja käynnistin sen, huomasin heti, että jotain oli pielessä. Pelin alkuperäinen logo näytti normaalilta, mutta tallennusvalikossa oli jo olemassa oleva tallennustiedosto nimeltä ”BEN”. Ajattelin, että se oli vanhan omistajan tekemä. Tallennuspaikkojen nimiä ei voinut muokata, joten päätin vain aloittaa uuden tiedoston nimellä ”Link”.
Peli käynnistyi normaalisti, mutta huomasin pian outoja asioita. NPC-hahmot eivät kutsuneet minua Linkiksi, vaan nimittivät minua toisinaan nimellä ”BEN”. Aluksi ajattelin, että olin vahingossa aloittanut pelin vanhan tallennustiedoston päältä, mutta tarkistin tallennukset useita kertoja, ja kaikki näytti olevan kunnossa.
Päätin poistaa vanhan ”BEN”-tallennustiedoston, jotta bugit lakkaisivat. Kun aloitin pelin uudestaan, hahmot eivät kuitenkaan enää puhuneet minulle ollenkaan. Käytävillä kaikui outoa hiljaisuutta, ja pelin musiikki kuulosti vääristyneeltä – nopeammalta ja korkeammalta kuin normaalisti.
Sitten kaikki muuttui.
Kun saavutin ensimmäisen kerran Clock Townin keskusaukion, huomasin, että Link seisoi yksin keskellä tyhjää kaupunkia. Kaikki NPC-hahmot olivat kadonneet, ja taustamusiikki oli pelottavan epävireistä, ikään kuin jokin olisi soittanut sitä väärin. Kävellessäni ympäri aukiota kamera alkoi käyttäytyä oudosti. Se pyöri itsestään, ja näytti, kuin jokin näkymätön hahmo olisi tarkkaillut minua.
Kun yritin jättää alueen, peli teki jotain, mitä en ollut koskaan ennen nähnyt. Näyttö välähti mustaksi, ja ruudulle ilmestyi teksti:
”Sinun ei olisi pitänyt tehdä sitä.”
Koko kehoni kylmeni. Tämä ei ollut pelin normaalia dialogia, eikä Majora’s Maskin koodissa pitänyt olla mitään tällaista. Sitten minut heitettiin takaisin Clock Towniin, mutta nyt Link ei liikkunut ollenkaan. Hän vain seisoi paikallaan, ja hänen kasvoillaan oli virne, joka ei kuulunut peliin.
Samalla kamerakulma liikkui hitaasti pois Linkistä, aivan kuin joku olisi astunut taaksepäin tarkkaillakseen häntä kauempaa.
Osa 3
Kun kamera vetäytyi kauemmas Linkistä, pelin äänimaailma muuttui entistä oudommaksi. Taustalla kuului epämääräistä naurua, joka muistutti kaukaisesti Happy Mask Salesman -hahmon ääntä, mutta se oli vääristynyt ja toistui epäloogisesti. Link seisoi edelleen paikallaan, tuo outo virne kasvoillaan, eikä ohjaus vastannut enää ollenkaan.
Sitten ruutu pimeni äkisti. Pimeyden keskelle ilmestyi teksti:
”BEN on täällä.”
Mielessäni alkoi pyöriä pelottavia ajatuksia. Kuka BEN oikein oli? Oliko tämä jokin jäänyt kehityskoodin pala, vai liittyikö tähän jotain henkilökohtaista? Yritin rauhoitella itseäni ja painoin ohjaimen nappia jatkaakseni peliä. Näyttö palautui takaisin peliin, mutta olin nyt jossain aivan muualla. Link seisoi terminaalihetkessä, mutta ympäristö oli vääristynyt – rakennukset kelluivat ilmassa, ja taivas oli oudon tummanpunainen.
Kävelin eteenpäin vain huomatakseni, että Link alkoi yhtäkkiä liikkua itsestään. Hän kääntyi ympäri ja katsoi suoraan kameraan. Samalla kuuluva nauru voimistui, ja ruudulle ilmestyi teksti:
”Miksi poistit minut?”
Tajusin heti, että viesti viittasi aiemmin poistamaani ”BEN”-tallennustiedostoon. Se tuntui kuin henkilökohtaiselta moitteelta. En voinut enää irrottaa katsettani näytöstä, vaikka tunsin sydämeni jyskyttävän pelosta.
Peli heitti minut yhtäkkiä kohtaukseen, jossa Link hukkuu – samaan kohtaukseen, jossa pelissä voi normaalisti kuolla veden alla. Mutta tällä kertaa kamera pysähtyi Linkin kasvoihin, ja hänen ilmeensä oli epätoivoinen, pelottavan realistinen. Tämä ei ollut pelin tavallista animaatiota. Kuulin hänen hukkuvan, ja ruutu pysyi paikallaan liian pitkään. Yleensä peli siirtyisi game over -näyttöön, mutta nyt ei tapahtunut mitään.
Kun näyttö vihdoin vaihtui, se ei ollut game over -ruutu. Sen sijaan näytölle ilmestyi kuva harmaasta veistoksesta – se oli ilmiselvästi Linkin hahmo, mutta sen kasvot olivat vääristyneet. Hän näytti virnuilevan, mutta virne oli kylmä ja ontto. Alla oli teksti:
”BEN ei koskaan lähde.”
Yritin sammuttaa konsolin, mutta se ei totellut. Painoin virtanappia uudestaan ja uudestaan, mutta mikään ei tapahtunut. Lopulta jouduin vetämään johdon irti. Huoneeni oli täysin hiljainen, mutta tunsin jonkun katsovan minua.
Kun istuin sängylläni yrittäen rauhoittua, huomasin, että televisioruudussa oli edelleen heijastus. Ei minun, vaan jonkun toisen – jonkun, joka seisoi aivan vieressäni.
Osa 4
Sydämeni jyskytti, kun vilkaisin nopeasti ympärilleni. Huone oli tyhjä. Heijastuksen täytyi olla pelkkä harha – mieleni teki minulle temppuja kaiken tämän jälkeen. Puhalsin syvään ja yritin palauttaa itseni todellisuuteen.
Konsoli oli yhä pöydällä, johdot irrotettuna. Katselin sitä hetken, yrittäen ymmärtää, mitä juuri oli tapahtunut. Se oli vain vanha peli, vain koodia ja pikseleitä… eikö niin? Päätin, että en enää pelaisi sillä. Pelkkä ajatus siitä sai ihoni kananlihalle.
Seuraavana yönä heräsin äkisti. Tuntui, kuin joku olisi kuiskannut nimeni. Huone oli pimeä, ja ainoa valo tuli kellosta, joka näytti 4:23. Kuuntelin hetken, mutta en kuullut mitään. Kun aloin nukahtaa uudelleen, kuulin sen taas – kuiskaus, mutta tällä kertaa selkeämmin:
”Miksi poistit minut?”
Hyppäsin ylös sängystä ja sytytin valot. Sydämeni hakkasi rinnassani. Tiesin, että ääni ei ollut pääni sisällä. Se oli todellinen, vaikka en pystynyt paikallistamaan sen lähdettä. Tuntui siltä, kuin ääni olisi tullut joka suunnasta.
Seuraavana päivänä päätin, että minun täytyi tietää enemmän. Kaivoin esiin vanhan tietokoneeni ja aloin tutkia, voisiko joku muu olla kokenut saman ”Majora’s Mask” -pelin kanssa. Yllättäen löysin foorumin, jossa keskusteltiin kummallisista ilmiöistä pelien yhteydessä. Siellä oli mainintoja glitcheistä, omituisista tiedostoista ja jopa kirotuista kaseteista.
Yksi viesti sai minut pysähtymään:
”Jos olet löytänyt pelikasetin, jossa on nimi ’BEN’, lopeta pelaaminen. Se ei ole vain peli.”
Klikkasin viestin auki, mutta se oli poistettu. Ainoa, mikä jäi näkyviin, oli kirjoittajan nimimerkki: HauntedCart64. Yritin löytää lisää tietoa, mutta viesti oli ainoa asia, joka liittyi suoraan BEN:iin.
Illalla päätin kohdata pelon ja käynnistää pelin uudelleen. Halusin varmistaa, että kaikki oli vain sattumaa – ehkä vanha kasetti oli viallinen tai koodissa oli outoja virheitä. Liitin johdot takaisin ja käynnistin konsolin.
Peli ei alkanut tavalliseen tapaan. Sen sijaan ruudulla oli vain yksi vaihtoehto: ”Jatka.” Tallennustiedoston nimi oli jälleen ”BEN”, vaikka olin poistanut sen. Hengitin syvään ja valitsin sen.
Link ilmestyi ruudulle, mutta hän ei ollut enää Clock Townissa. Hän seisoi mustassa tyhjiössä, ympärillään vain pimeyttä. Hänen hahmonsa oli vääristynyt – pää kallistui epänormaalisti, ja hänen kasvonsa olivat taas kivettyneitä, virnuilevia.
Sitten kuulin naurua. Se oli matalaa ja säröistä, eikä se selvästikään ollut peräisin pelin ääniraidasta. Se voimistui, ja ruudulle ilmestyi teksti:
”BEN ei lähde minnekään.”
Yritin sammuttaa konsolin, mutta tällä kertaa ohjain ei toiminut. Link alkoi liikkua itsestään, kävellen hitaasti kohti ruudun alaosaa, kunnes hän katosi. Musiikki, joka soi taustalla, oli pelottavan epärytminen, aivan kuin se olisi tullut rikkinäisestä soittimesta.
Yhtäkkiä ruudulle ilmestyi hahmo. Se oli Linkin patsas, mutta sen kasvot olivat lähempänä nyt – liian lähellä. Sen virne näytti vääntyneeltä, ja sen silmät tuntuivat tuijottavan suoraan minuun.
Sitten tuli viimeinen viesti:
”Sinä olet seuraava.”
Osa 5
Ruutu pimeni viimeisen viestin jälkeen, mutta musiikki ei loppunut. Epävireinen sävel jatkui kaiuttimista, ja vaikka olin irrottanut ohjaimen, ääni ei hiljentynyt. Oli kuin konsoli olisi elänyt omaa elämäänsä. Lopulta minun oli vedettävä televisio irti seinästä. Hiljaisuus laskeutui huoneeseen, mutta tunsin sen olevan vääränlaista – aivan kuin jotain olisi edelleen läsnä.
En saanut nukutuksi sinä yönä. Pimeys huoneessa tuntui raskaammalta kuin koskaan aiemmin, ja pienikin rasahdus sai sydämeni hakkaamaan. Kuulin jatkuvasti sen saman säröisen naurun korvissani, vaikka tiesin, että huoneessa ei ollut mitään. Seuraavana aamuna päätin, että tämä oli mennyt liian pitkälle. Kasetti oli päästävä pois kodistani.
Pakkasin pelin muovipussiin ja ajoin lähimpään kierrätyskeskukseen. Kun astuin sisään, olohuoneeseen levisi hetkeksi outo helpotus. Tuntui siltä, kuin paino olisi pudonnut harteilta. Jätin pelin hyllylle, jossa kierrätyskeskuksen vapaaehtoiset lajittelivat tavaroita, ja kävelin nopeasti ulos.
Mutta se ei loppunut.
Samana iltana, kun avasin tietokoneeni, huomasin jotain outoa. Työpöydälleni oli ilmestynyt uusi tiedosto. Se oli video, jonka nimi oli yksinkertaisesti ”BEN”. Sydämeni hyytyi. En ollut koskaan ladannut mitään sellaista, eikä se voinut olla sattumaa. Klikkasin tiedoston auki epäillen, että kyseessä oli jokin virus. Mutta video oli jotain pahempaa.
Näytöllä näkyi Link seisomassa jälleen tyhjyydessä. Hänen hahmonsa oli täysin liikkumaton, mutta kamera zoomasi hitaasti hänen kasvoihinsa. Sitten ruudulle ilmestyi tuttu viesti:
”Sinä olet seuraava.”
Samalla nauru alkoi soida kaiuttimista – sama ääni, joka oli vainonnut minua pelissä. Suljin tietokoneen heti, mutta nauru jatkui. Se ei tullut kaiuttimista. Se tuntui tulevan kaikkialta ympäriltäni. Tuntui, kuin se olisi suoraan korvissani, vaikka huone oli täysin hiljainen.
Yritin nukahtaa, mutta heräsin keskellä yötä tunteeseen, että joku seisoi aivan sänkyni vieressä. En uskaltanut avata silmiäni. Nauru oli poissa, mutta sen tilalle oli tullut painostava hiljaisuus. Lopulta nukahdin, mutta unet, joita näin, olivat yhtä karmivia kuin pelissä.
Osa 6
Aamulla tiesin, että minun oli tehtävä jotain. Päätin ottaa yhteyttä johonkin, joka voisi ehkä selittää nämä tapahtumat. Muistin käyttäjän nimimerkillä HauntedCart64, jonka viesti viittasi tähän samaan peliin. Kirjoitin hänelle viestin yhdelle foorumille, mutta en saanut vastausta. Viikon aikana yritin tavoittaa häntä useaan otteeseen, mutta mitään ei kuulunut.
Lopulta sain yhden vastauksen, mutta se ei ollut häneltä. Viesti oli lyhyt ja uhkaava:
”Älä etsi häntä. BEN ei halua sitä.”
Tajusin, että tämä ei ollut enää pelkkä sattuma. Minua ympäröi jokin, jota en voinut ymmärtää. Jotain, joka ylitti pelin rajat ja tunkeutui elämääni.
Kun yritin avata tietokonettani seuraavana päivänä, huomasin, että ruudulla näkyi vain yksi kuva. Linkin kivettynyt patsas. Alla oli viesti:
”Meillä on sinut nyt.”
Sydämeni tuntui pysähtyvän, kun luin näytön viestin: ”Meillä on sinut nyt.” Käteni tärisivät, kun painoin tietokoneen virtapainiketta sammuttaakseni sen. Se ei totellut. Ruudulla kuva Linkin patsaan kasvoista alkoi zoomata hitaasti lähemmäksi. Hänen virneensä muuttui epätodellisen ilkeäksi, aivan kuin hän olisi nauttinut siitä, että olin loukussa.
Ruudulla alkoi välkkyä uusia viestejä, yksi kerrallaan:
”Sinä veit minut.”
”Sinä poistit minut.”
”BEN ei koskaan unohda.”
Kun viestit loppuivat, kuva vaihtui pelkkään mustaan ruutuun, ja siihen ilmestyi viimeinen teksti, joka oli syvempi kuin yksikään aiemmista:
”Tämä ei ole enää sinun maailmasi.”
Huoneen valot räpsähtivät päälle ja pois. Kuulin outoja, nopeita askelia, aivan kuin joku olisi juossut edestakaisin lattian poikki, mutta ketään ei ollut. Sydämeni jyskytti, ja tunsin, että jos jäisin tähän huoneeseen yhtään pidemmäksi aikaa, jotain hirveää tapahtuisi.
Päätin tehdä viimeisen epätoivoisen liikkeen. Revin tietokoneen johdot irti seinästä ja nostin sen pihalle kuin peläten, että se tartuttaisi minua. Heitin koko laitteen roskasäiliöön ja ryntäsin takaisin sisälle.
Seuraavien päivien aikana asiat näyttivät palaavan normaaliksi. En kuullut enää outoa naurua enkä nähnyt mitään kummallista. Aloin uskoa, että ehkä kaikki oli ohi. Mutta silti jokin vaivasi minua – tunne siitä, että minua tarkkailtiin.
Eräänä yönä heräsin painajaiseen, jossa Linkin patsas tuijotti minua suoraan silmiin. Kun avasin silmäni, olin varma, että näin sen – patsaan – seisovan huoneeni nurkassa. Räpäytin silmiäni, ja se oli poissa. Tunsin kylmän hien valuvan selkääni pitkin, mutta en uskaltanut liikkua.
Aamulla päätin, että minun oli lähdettävä. Pakkasin tavarani ja muutin pois kaupungista, kauas siitä talosta ja kaikesta, mitä siellä tapahtui. Mutta vaikka fyysisesti olin eri paikassa, en päässyt eroon tunteesta, että BEN oli edelleen kanssani.
Joka ilta, kun olen yksin ja huone on pimeä, kuulen joskus sen naurun. Hiljaa, mutta juuri tarpeeksi kovaa, että tiedän sen olevan siellä. En tiedä, mitä BEN haluaa tai miksi hän valitsi minut. Mutta olen varma yhdestä asiasta: tämä ei ole ohi.
