Kauhua ja high school -draamaa yhdistävä Viaplayn uusi, ruotsalainen alkuperäissarja Cryptid tuo palvelun tarjontaan täysin uuden genren, Nordic Comic Noirin.
Sarjan pääosissa nähdään nuoria ruotsalaisia näyttelijäkykyjä, kuten Julius Fleischanderl ja Astrid Morberg.
Viaplayn uusi alkuperäissarja kuvattiin vuoden 2019 syksyllä kokonaisuudessaan Turussa. Kuvaukset kestivät noin kahden kuukauden ajan. Nuortensarja Cryptid sijoittuu skandinaaviseen pieneen kaupunkiin, jota ravistelee kauhistuttavien ja selittämättömien tapahtumien sarja. Paikallisen lukion opiskelijat joutuvat kohtaamaan pahimmat pelkonsa yliluonnollisten voimien ruokkiessa kaaosta ja paniikkia.
Uutuussarja herätti heti kansainvälistä kiinnostusta, ja sai maailmanensi-iltansa maineikkaan Cannesseries-festivaalin short form -kilpasarjassa.
Sarjassa nähdään ruotsalaisia nousevia näyttelijäkykyjä, kuten aiemmin laulajana ja lauluntekijänä tunnetuksi tullut Oscar Zia. Päärooleja esittävät nuoret ruotsalaisnäyttelijät Julius Fleischanderl (Saamelaisveri), Astrid Morberg ja Maja Johanna Englander. Muissa keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Amanda Lindh (Bonusperhe), Jacques Karlberg (Farang), Angelina Håkansson (Ted – För kärlekens skull) ja Johan Hedenberg (Murha Sandhamnissa, Silta). Sarjassa esiintyy myös turkulainen Akseli Kouki. Muutenkin suomalaisia nähdään sarjassa runsaasti – avustajia oli sarjassa lähes 200.
– Yhteistyö Dramacorpin, Viaplayn ja Fisher King Oy:n kanssa on ollut meille hyvin merkittävää. Olemme hyvin ylpeitä, että juuri Turussa kuvattiin tämä kunnianhimoinen, laadukas uusi sarja. Sarjassa nähdään monia turkulaisille tuttuja paikkoja, ja tuotanto työllisti runsaasti paikallisia tekijöitä, kertoo elämysteollisuus-kärkialan johtaja Teija Raninen Turku Science Park Oy:stä. Osana Turku Science Park Oy:tä toimii Länsi-Suomen elokuvakomissio, joka markkinoi Turun seutua kuvauspaikkana ja tuki myös Cryptid-sarjan kuvauksia Turussa.
Sarja perustuu belgialaisen sarjakuvakirjailija Sylvain Runbergin vuosina 2010–2011 julkaistuihin La Face cachée -teoksiin, jotka voittivat kansainvälisen manga-palkinnon vuonna 2011. Sarjan käsikirjoittajina toimivat Morgan Jensen (Vettä sakeampaa) ja Henrik Jansson-Schweizer (Vettä sakeampaa, Superswede). Sarjan ohjauksesta vastaa David Berron (Hidden – Esikoinen, Advokaten). Sarjan tuottaa ruotsalainen tuotantoyhtiö Dramacorp ja tuottajana toimii Hadis Jabbari (Advokaten).
Viaplayn alkuperäissarjan kuvauksista Suomessa vastasi Fisher King Oy. Turkuun Cryptid-sarjan kuvaukset sijoitettiin Fisher Kingin ja Länsi-Suomen elokuvakomission aiemman yhteistyön ansiosta. Sarja sai myös Business Finlandin hallinnoiman av-alan tuotantotuen, 25 % maksuhyvityksen. Suomessa vuonna 2017 lanseerattu av-alan tuotantokannustin on nostanut Suomen kiinnostavaksi tuotantomaaksi isoille kansainvälisille tuotannoille.
Nordic Entertainment Group on viime vuosien aikana panostanut merkittävästi omiin alkuperäistuotantoihin. Vuoden 2021 aikana tullaan näkemään vähintään 40 uutta Viaplay Original -tuotantoa. Viimeisimpinä alkuperäistuotantoina ensi-iltansa Viaplayssa ovat saaneet toinen tuotantokausi Josephine Bornebushin palkittuun draamasarjaan Rakasta mua sekä Camilla Läckbergin draamasarja Onnenlahti.
Katso Cryptid kokonaisuudessaan nyt heti hankkimalla Viaplay ja Elisa Viihde Aitio erikoishintaan! Katso tarjous (*sponsoroitu linkki*) täällä.
Katso traileri alla: