Netflix Suomi poistaa 7 kauhuelokuvaa

Netflix poistaa vuodenvaihteessa 64 elokuvaa – katso kaikkien poistettavien leffojen lista täällä.

Kokosimme alle joukossa olevat kauhuelokuvat:

Case 39 (2009)

Sosiaalityöntekijä tuo 10-vuotiaan tytön kotiinsa pelastaakseen tämän väkivaltaisilta vanhemmilta… mutta tytössä on muutakin kuin pinnalta katsoen näyttää.

Mama (2013) (yläkuvassa)

Kaksi tyttöä löytää turvapaikan enonsa kotoa äidin kuoleman jälkeen. Pian selviää, että tytöt eivät saapuneet yksin.

Murder Party – Murhabileet (2007)

Yksinäinen mies menee halloween-juhliin, mutta bileet järjestäneet epäilyttävät taideopiskelijat aikovatkin tappaa hänet apurahojen toivossa.

The Amityville Horror (2005)

Kauhuhitin uudessa versiossa Lutzin perheen patriarkkaa piinaavat painajaiset ja tytärtä demonit, ja kotitalon historia on tietysti mitä kaamein.

The Thing – “se” jostakin (1982)

Etelänapamantereella työskentelevät tutkijat joutuvat keskeyttämään työnsä, kun heidän leirinsä lähelle putoava helikopteri tuo yksinäisen koiran heidän joukkoonsa.

The Vault (2017)

Pankkiryöstö ajautuu pelottavalle sivuraiteelle, kun kolme sisarusta yrittää päästä synkkiä salaisuuksia täynnä olevaan holviin.

Van Helsing (2004)

Vampyyrinmetsästäjä Van Helsing matkustaa Euroopan salamyhkäisille perukoille kukistaakseen kreivi Draculan, ihmissuden ja Frankensteinin hirviön.

Jaa artikkeli:
Seuraa Kauhumediaa Instagramissa: Instagram